Kurssit
Kerron hieman koiranohjaajakurssin sisällöstä, jonka aloitin lokakuussa 2008 VAIHE1, VAIHE2 sekä VAIHE3
Kurssilla perehdytään koiran positiiviseen kouluttamiseen ja eroaa paljon siitä, mitä on aiemmin kuullut ja oppinut koirista ja koirien koulutuksesta. Aiemmin on keskitytty korjaamaan koiran käyttäytymistä, kun se toimii vastoin vaatimuksia. Positiivisella kouluttamisella ruvetaan näkemään koiran tekemät pienet ja suuret positiiviset asiat ja palkitsemaan niistä.
- Kouluttamisessa keskitytään palkitsemaan haluttua käytöstä sen sijaan, että korjataan virheitä Tuloksena on innokkaasti työskentelevä koira, joka haluaa harjoitella eikä pelkää tehdä virheitä.
- Houkuttelun, ohjailun ja komentamisen sijaan koiraa opetetaan omatoimisuuteen ja itse päättelemään, mitä siltä halutaan. Tästä syystä ei ole myöskään suurta vaaraa siitä, että koira jää riippuvaiseksi käytettävistä avuista.
- Koska koira oppii heti alusta alkaen tarjoamaan erilaisia toimintoja oma-aloitteisesti, siitä tulee innokas, vapaaehtoinen harjoittelija.
Alla linkkejä koulutukseen liittyvistä sivuista ja kirjoista:
Tuire kaimo/Koirien käyttäytyminen Tietoa koirista ja koirien koulutuksesta/Canis Veli-Matti Ahosen artikkeleita Morten Egtvedt ja Cecilie Köste/Naksutinkoulutusta koirallesi
VAIHE1 Koiran ominaisuudet Oppimisteoria ja sen soveltaminen
- Tavoitteena on saavuttaa erinomaiset tiedot koirasta eläimenä, sen lajityypillisen käyttäytymisen erityispiirteet, eri rotujen ja roturyhmien erityispiirteet sekä koiran kehityksen vaiheet pennusta aikuiseksi koiraksi sekä oppimisteorian perusteet, ABC-analyysin sekä koulutussuunnitelmien teon.
VAIHE2 Perehdytään asioihin käytännön tasolla
- Käytännön osuudessa kurssilaiset kouluttavat omille koirilleen kouluttajien opastuksella teoriassa opiskelemiaan asioita. Kurssi sisältää koiralle opetettavia tehtäviä, koulutussuunnitelmien tekoa ja koulutuksen analysointia mm. videoinnin avulla. Oma koira on mukana kaikilla kurssikerroilla.
VAIHE3 Ongelmakäytös, ihmisten ohjaaminen
- Kolmannessa vaiheessa perehdytään syvällisemmin ongelmakoiriin ja perehdytään ihmisten kohtaamiseen myös ongelmaisemmassa tilanteessa.
Takaisin/Back |